Seurojentaloviikonloppu

9.-11.9.2016 vietetään Euroopan Kulttuuriympäristöpäiviä, joiden teemana tänä vuonna on "Porukan paikat, yhteiset ympäristöt". Sen kunniaksi Vanjärven seurojentalo avaa ovensa koko viikonlopuksi. Luvassa on monenlaisia tapahtumia, ja avoinna on myös kylän yhdistysten yhteinen näyttely "Ihmiset tekevät kylän". Tervetuloa talolle!

PERJANTAI 9.9.

Muisteluilta ja näyttelynavajaiset seurojentalolla klo 18.

Muisteluillan aiheena on seurojentalomme ja Vanjärvellä toimivat yhdistykset. Ilta järjestetään yhteistyössä Vihdin museon kanssa, ja se on osa "Vanjärvi - kylän tarina" -hanketta. Tuttuun tapaan aloitamme kahvittelulla jo ennen kuutta.

Muisteluillan yhteydessä avataan kylän yhdistysten järjestämä näyttely "Ihmiset tekevät kylän" ja nimetään uusi Lukupirtti.

LAUANTAI 10.9.

Seurojentalolla yhdistysten näyttely "Ihmiset tekevät kylän" sekä AVOIMET OVET klo 12-17

Herkkukioski avoinna, joten varaathan mukaasi pientä käteistä.

LAUANTAI 10.9. KLO 13

Vanjärven Varttimaraton – perinteeksi muodostunut kävely- ja juoksutapahtuma.

Lähtö seurojentalolta. 10,549 km:n mittainen reitti juostaan tai kävellään kauniissa kylämaisemissa. Ensin juostaan lastensarjojen minimaratonit, sitten aikuisten kilpasarjat. Kuntosarjassa kävelevät voivat lähteä matkaan joustavasti klo 13 alkaen.

LAUANTAI 10.9. KLO 19

”JOS RAKASTAT” -konsertissa seurojentalolla kuullaan lauluja ilosta, surusta, elämästä ja rakkaudesta. Mari Vainio laulaa ja Elina Pikkuhookana säestää.

Vapaaehtoinen kannatusmaksu 10 €, joka käytetään kokonaisuudessaan seurojentalon ylläpitoon. Väliaikatarjoilu.

Paikkavaraukset Paula Steele puh. 050 4656 749 / paulasteele@gmail.com - paikkoja myös ovelta.

SUNNUNTAI 11.9.

Seurojentalolla yhdistysten näyttely "Ihmiset tekevät kylän" ja AVOIMET OVET klo 15-18

SUNNUNTAI 11.9. KLO 15

Kyläkahvit seurojentalolla. Vapaamuotoista yhdessäoloa ja kahvittelua nyyttikestipohjalta.

SUNNUNTAI 11.9. KLO 18

Elokuvailta seurojentalolla. Katsotaan yhdessä koko perheen elokuva Korppi ja Korpin poika, joka on filmattu Vanjärvellä.

Herkkukioski avoinna ennen elokuvaa, joten varaathan pientä käteistä mukaasi.

 

Ratsastajan fysiikkavalmennus

26.1.2019

Ratsastajan ryhti osana biomekaniikkaa Piia Solantien luento lauantaina 26.1. klo 10-12 Vanjärven seurojentalolla. Luennon jälkeen mahdolisuus yksilölliseen ryhtirikko-testiin. Ilmottautumiset ja lisätiedot: saaranhevospalvelut@gmail.com p. 0442400886

Novelli ja koukku Seurojentalon lukupirtissä

27.1.2019

Nyt on omallakin kylällä mahdollisuus tulla tekemään käsitöitä novellin kuuntelun lomassa. Tervetuloa iltaan, joka on jo saavuttanut muualla suuren suosion. Ota mukaasi käsityö, jota voit tehdä samalla, kun kuuntelet ääneen luettua novellia. Ilta on kaikille avoin, ja sen järjestävät yhteistyössä Vanjärven Martat ja Vanjärviseuran lukupiiri. Su 27.1.2019 klo 17.00.